Kemiaa

Sen illan puistossa me istuttiin,
yömyöhään juteltiin.
Puiston hämärässä suudeltiin,
viiniä nautittiin.
Sä kerroit kuinka mukavaa
ois kantaa sormusta,
pieni mökki metsän laitaan laittaa,
kukkia kasvattaa.

Mut hei ei se riitä, et on mukavaa,
sen täytyy olla paljon parempaa.
Siinä täytyy olla rakkautta,
siinä täytyy olla unelmii,
mannapuuroa ja mansikkaa,
juuri oikeenlaista kemiaa.
Sen täytyy joskus satuttaa,
sen täytyy voida naurattaa.
Ei siitä muuten mitään tuliskaan
ilman oikeenlaista kemiaa

Alkoi katuvalot sammumaan
ja meitä paleltaa.
Sä pyysit mua vierees nukkumaan,
joo, mä olin valmiina.
Aamuyöstä vielä kuuden aikaan
kuuntelin haaveitas,
seinän takaa isäs kuorsausta,
hmm.. mä taisin huokaista.

Mut hei ei se riitä, et on mukavaa,
sen täytyy olla paljon parempaa.
Siinä täytyy olla rakkautta,
siinä täytyy olla unelmii,
mannapuuroa ja mansikkaa,
juuri oikeenlaista kemiaa.
Sen täytyy joskus satuttaa,
sen täytyy voida naurattaa.
Ei siitä muuten mitään tuliskaan
ilman oikeenlaista kemiaa

Ei elämää liikaa suunnitella saa,
antaa sen mennä vain painollaan.
Jos joskus vielä tavataan – hyvä niin
jos ei – lakit päähän ja näkemiin.

Mut hei ei se riitä, et on mukavaa,
sen täytyy olla paljon parempaa.
Siinä täytyy olla rakkautta,
siinä täytyy olla unelmii,
mannapuuroa ja mansikkaa,
juuri oikeenlaista kemiaa.
Sen täytyy joskus satuttaa,
sen täytyy voida naurattaa.
Ei siitä muuten mitään tuliskaan
ilman oikeenlaista kemiaa