Murheellisten bittien maa

Syyttömänä liittymään sattui hän
tähän joukkoon vihreään ja pimeään.
Jossa jo tuutorit, juovuksissa totta kai,
koodasivat OOPit, OOJit, jos ne osas vain.
 
Perinteisen nörtin kohtalon
halus välttää piltti tuo.
“En koskaan ota vastuuta.
Enkä koskaan boolii juo.
Muuten juon lainan.”
 
Jokiranta kutsuu pilttiä keväisin.
Vaan en tahdo tehdä koskaan lailla Jäärän.
Mut kun Java-koodarina nyt työtä ei saa
hälle PeeJiin koura juottaa väkijuomaa
 
Niin tämäkin piltti taas herää darraan,
ja tuutorin elkeet tarttuvat pilttiin.
Kohti laukkaa, Pilttisaunaa.
 
Se piltin epätoivoon ajaa,
kun Erno tenttii korjaa.
Keskeltä kylmän koodin hiljaa
kylmä virhe tuijottaa,
kun poikkeus kohoaa.
 
Keskeltä Agoran, kellarista tietenkin,
riskit ylpeinä katsovat pilttejään.
Nopattomuus, vihree hyvä, tuutori juotti,
Lyni-Vegas, portsari ja viimeinen tuoppi
 
Tämä tuhansien murheellisten bittien maa,
jonka tuhansiin bileisiin juosta saa.
Haalarikansa, jonka kooditaidon määrää,
ei mittaa harkat, eikä Vilho määrää.
 
Jonka sitseillä hukkuvat ne vanhat reikäkortit.
Ja kiinni pysyvät työpaikan portit.
Ikuisista riskeistä ne laulavat.