Murheellisten laulujen maa

Syyttömänä syntymään sattui hän
tähän maahan pohjoiseen ja kylmään,
jossa jo esi-isät
juovuksissa tottakai
hakkasivat vaimot, lapset, jos ne kiinni sai.
 
Perinteisen miehen kohtalon
halus’ välttää poika tuo.
En koskaan osta kirvestä,
enkä koskaan viinaa juo
muuten juon talon.
 
Lumihanki kutsuu perhettä talvisin,
vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin.
Mut kun työnvälityksestä työtä ei saa,
hälle kohtalon koura juottaa väkijuomaa.
 
Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin
ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin.
Kohti laukkaa, viinakauppaa.
 
Se miehen epätoivoon ajaa,
kun halla viljaa korjaa.
Keskeltä kylmän mullan hiljaa
kylmä silmä tuijottaa
kun kirves kohoaa.
 
Keskeltä kumpujen,
mullasta maan
isät ylpeinä katsovat poikiaan.
Työttömyys, viina, kirves ja perhe,
lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe.
 
Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa
jonka tuhansiin järviin juosta saa.
Katajainen kansa, jonka itsesäälin määrää
ei mittaa järki, eikä Kärki määrää,
jonka lauluissa hukkuvat elämän valttikortit
ja kiinni pysyvät taivaan portit.
Einari Epätoivosta ne kertovat.