Sika

Joulun viettomme alkaa jo toukokuussa,
porsaalla silloin on herkut suussa.
Se lihoo, se kasvaa, se vahvistuu,
ja sitten kun koittaa marraskuu,
niin lapset laulaa:
’Joulun tähti on ehdoton’.
 
Sika – se kuulan kalloon saa.
Sika – sen setä teurastaa.
Sika – ja setä verta juo.
Sika – se joulumielen tuo.
 
Minä läävässä lojuvaa karjua katsoin
kärsivin ilmein, vellovin vatsoin.
Jouluna sikaa mä muista en,
vain kinkkua vahtaan himoiten.
Ja lapset laulaa:
’Joulun tähti on ehdoton’.
 
Sika – kun sitä suolataan.
Sika – yhdessä kuolataan.
Sika – ja isi mielellään.
Sika – on vesi kielellään.
 
Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää,
kadulla adventtisohjoa kyntää.
Joku ihmistä katsoo, kääntää pään,
kun ihminen rypee läävässään.
Ja lapset laulaa:
’Joulun tähti on ehdoton’.
 
Sika – se kohta paistetaan.
Sika – sen perää maistetaan.
Sika – on sähköuunissa.
Sika – on mutsi duunissa.
 
Kato, äiti on laittanut kystä kyllä,
sinappihuntu on sialla yllä.
Isoveli veistänsä terottaa
ja luistansa porsaan erottaa.
Ja lapset laulaa:
’Joulun tähti on ehdoton’.
 
Sika – lopulta tappoi sen.
Sika – ympäristö vatsan happoisen.
Sika – voi kuinka isi syö.
Sika – isiltä loppuu vyö.
 
Joulu täynnä on kinkkua, kylkeä, potkaa,
läskiä, niskaa ja tietenkin votkaa.
Kun loppuu aatto ja alkaa yö,
niin ihminen on sitä, mitä hän syö:
 
Sika – tralala laalalaa…