Teinilaulu

Pojat tenttiin emme me ehtineet
kera veljien uurastaneitten.
Meill’ eivät laakerit lehtineet
akateemisten seppeleitten.
Mutt’ laulu on meidän ja laulupuu
se kukkii, kun laakerit lakastuu.
 
Me saavuimme kerran kaupunkiin
hyvin nuorina, voittoisina.
Pian palattais taas, niin päätettiin
joka ainoa maisterina.
Muut tulivat silloin ja tekivät niin,
me jäimme jäljelle kaupunkiin.
 
Toki meillekin riemu ja huumaus työn
oli tuttua – koimme sen kyllä.
Mutt valkeus yhden keväisen yön,
yks – syleilyllä
tuhat kertaa suuremman riemun toi.
Luvut jäivät ja kirjoja nakersi koi
 
Niin vuodet vierivät luotamme pois
kuin virtana, viivähtämättään.
Moni meistä jo tahtonut mukaan ois,
mutta nousta ja nostaa kättään
ei jaksanut heikko ja herkkä mies,
joka elämän riemut jo tarkkaan ties.
 
Mutt’ laulumme, teinilaulumme tää
oli meidän ja rakkaus neitten.
Ne taisivat täysin ymmärtää
teot teinien eksyneitten.
Ne samppanjaks elon kalkin loi
ja laulumme, teinilaulumme soi.
 
Ja kun kerran veljet kaikki on nää
vain unohtunutta multaa,
ylioppilaslakkimme jäljelle jää
hiven lyyrassa kiiltää kultaa.
Näin teinit, toverit, eli ja joi
ja elämän kirjaa nakersi koi.